Rintasyöpä

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpätyyppi Suomessa. Noin joka kymmenes nainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa rintasyöpään. Vuonna 2011 sairastuneita oli n. 4870. Rintasyöpä yleistyy tuntuvasti 45. ikävuoden jälkeen; potilaat ovat taudin toteamishetkellä keskimäärin 60-vuotiaita. Sairastuminen alle 30-vuotiaana on harvinaista. Miesten rintasyöpä on harvinainen. Vuonna 2011 rintasyöpään sairastui 17 miestä.

Rintasyövän riskitekijät ovat useimmiten hormonaalisia, ja monet niistä liittyvät naisen normaaliin elämänkaareen. Riskiä sairastua rintasyöpään lisäävät jonkin verran varhainen kuukautisten alkamisikä, myöhään alkaneet vaihdevuodet, lapsettomuus, myöhäinen ensisynnytys, pitkäaikainen hormonikorvaushoito, ylipaino, ionisoiva säteily ja runsas alkoholinkäyttö. Rintasyöpäriskiä pienentäviä tekijöitä ovat varhainen ensisynnytys, täysiaikaisten raskauksien suuri määrä, imetys, normaali paino sekä liikunta. Perinnöllinen alttius liittyy n. 5-10 %:iin rintasyövistä. Suurella osalla sairastuneista ei ole tunnettuja rintasyövän riskitekijöitä.

Ennusteiden mukaan rintasyöpä tulee lisääntymään tulevaisuudessa lähinnä väestön ikääntymisen vuoksi. Rintasyövän ennuste on kuitenkin parantunut syövän varhaisemman toteamisen ja kehittyneiden hoitojen ansiosta.

Oireet

Tavallisin rintasyövän oire on kivuton kyhmy rinnassa. Rinnassa voi olla ihomuutoksia, kuten tulehdusmaista punoitusta, "appelsiini-ihoa" tai ihon/nännin vetäytymistä. Joissakin tapauksissa ensioire voi olla kirkas tai verinen erite nännistä. Rinnassa voi myös tuntua epämääräistä pistelyä tai kipua.

Seulontamammografioiden ansiosta merkittävä osa rintasyövistä löytyy varhaisessa vaiheessa oireettomina.

Taudin määritykseen käytettävät tutkimukset

Kliiniseen tutkimukseen kuuluvat rintojen ulkoinen tarkastaminen sekä rintojen, kainaloiden ja soliskuoppien tunnustelu käsin. Kuvantamistutkimuksena käytetään mammografiaa eli rintojen röntgenkuvausta. Mammografiaa täydennetään usein vielä kaiku- eli ultraäänitutkimuksella. Ultraäänellä voidaan myös ohjata neulanäytteen ottoa ja kasvainalueen merkintää leikkausta varten. Vasta neulanäyte varmistaa, onko kyseessä hyvänlaatuinen vai pahanlaatuinen muutos. Joissakin ongelmatilanteissa voidaan käyttää yllä mainittujen lisäksi rintojen magneettikuvausta.

Syövän merkkiaineista tai muista laboratoriotutkimuksista ei rintasyövässä ole juuri hyötyä diagnoosivaiheessa.

Patologin osuus rintasyövän diagnostiikassa on erittäin tärkeä, sillä rintasyöpädiagnoosi perustuu patologin tekemään kudostutkimukseen. Patologille kuuluu myös syövän tyypitys, erilaistumisasteen määritys, paikallisen leviämisen arviointi leikkauksessa otettavista kainalon imusolmukenäytteistä sekä kasvainsolukon hormoniherkkyyden ja HER-2 -syöpägeenin määritys. Kaikki nämä yhdessä antavat tietoa kasvaimen biologisesta luonteesta ja auttavat hoidon suunnittelussa.

Levinneisyystutkimuksia tehdään alkuvaiheessa potilaille, joilla syövän leviämisriski muualle elimistöön on suurentunut. Levinneisyystutkimuksiin kuuluvat luuston isotooppikartoitus, vatsan alueen ultraäänitutkimus ja keuhkokuva. Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä koko vartalon tietokonekerroskuvaus.

Hoito ja ennuste

Paikallisen rintasyövän hoito

Leikkaushoito

Rintasyövän hoito alkaa tavallisesti leikkauksella. Leikkaus voi olla joko rinnan säästävä leikkaus (rinnan osapoisto) tai mastektomia (koko rinnan poisto). Säästävä leikkaus tehdään potilaan sitä toivoessa, ellei sille ole estettä. Säästävän leikkauksen mahdollisuuteen vaikuttavat kasvaimen sijainnin ja koon lisäksi mm. rinnan koko. Päätös leikkaustyypistä tehdään yksilöllisesti. Kun koko rinta joudutaan poistamaan, voidaan harkita välitöntä leikkauksen yhteydessä tehtävää rintarekonstruktiota (rinnan korjausleikkaus). Rintarekonstruktio on mahdollista tehdä myös myöhemmin, jos tauti ei ole uusiutunut.

Rintasyöpäleikkauksen yhteydessä tehdään vartijaimusolmuketutkimus tai kainaloimusolmukkeiden poisto. Vartijaimusolmuketutkimusta käytetään yleisemmin pienissä rintasyöpäkasvaimissa. Jos vartijaimusolmuketutkimuksessa löydetään kainalosta rintasyövän etäpesäkkeitä, kaikki kainaloimusolmukkeet poistetaan. Kainaloimusolmukkeiden poisto voi aiheuttaa yläraajan turvotusta ja kainalon tuntopuutosta.

Sädehoito

Leikkauksen jälkeisellä sädehoidolla pyritään tuhoamaan mahdollisesti jäljelle jääneet syöpäsolut leikkausalueelta tai sen läheisyydestä. Sädehoitoa ei anneta potilaille, joiden pienikokoinen kasvain on hoidettu koko rinnan poistolla ja kainalossa ei ollut metastaaseja. Sen sijaan säästävän rintaleikkauksen jälkeen sädehoito annetaan yleensä aina. Hoito annetaan joko rinnan alueelle osapoiston jälkeen tai rintakehän alueelle rinnan kokopoiston jälkeen. Tarvittaessa hoidetaan myös kainalon imusolmukealueet. Jos potilas tarvitsee liitännäishoitona solunsalpaajia, annetaan sädehoito yleensä niiden jälkeen. Sädehoitoa annetaan pieninä annoksina peräkkäisinä arkipäivinä tavallisesti viiden viikon ajan.

Liitännäislääkehoidot

Jos kasvain on levinnyt kainalon imusolmukkeisiin tai on tyypiltään herkästi leviävä, potilaalle annetaan leikkauksen jälkeen ns. liitännäislääkehoitoa, jolla pyritään tuhoamaan elimistöön mahdollisesti jääneet syöpäsolut. Liitännäislääkehoitoja ovat solunsalpaajahoidot, hormonihoidot sekä HER-2-lääkehoito. Liitännäishoito valitaan kasvaimen biologisen luonteen ja hormoniherkkyyden mukaan kullekin potilaalle yksilöllisesti. Liitännäislääkehoito parantaa rintasyöpäpotilaan ennustetta.

Solunsalpaajat eli sytostaatit tuhoavat syöpäsoluja. Solunsalpaajia annostellaan joko infuusiona ("tiputuksena") laskimoon tai tabletteina suun kautta. Liitännäishoito solunsalpaajilla käsittää tavallisimmin 6-8 hoitojaksoa 3 viikon välein. Hoidot rasittavat potilasta ja vaativat tarkkaa seurantaa. Jos rintasyövässä on todettu HER-2-syöpägeenin monistuma, voidaan solunsalpaajahoidon yhteydessä käyttää myös HER-2-valkuaisainetta vastaan kohdistettua vasta-ainehoitoa tai suun kautta otettavaa lääkehoitoa. Solunsalpaajahoito annetaan yleensä ennen sädehoitoa.

Hormoniriippuvaisen rintasyövän liitännäishoitona käytetään hormonaalista hoitoa. Hormonaalisena hoitona voidaan käyttää joko antiestrogeeneja tai aromataasin estäjiä. Aromataasin estäjät sopivat vain vaihdevuosi-iän ohittaneille naisille, sen sijaan antiestrogeeneja voidaan käyttää iästä riippumatta. Hormonaalinen hoito kestää yleensä yhteensä 5 vuotta. Mikäli potilas saa liitännäishoitoa solunsalpaajilla, hormonaalinen hoito aloitetaan solunsalpaajahoidon päätyttyä.

Hoitava lääkäri arvioi yksilöllisesti jokaiselle potilaalle parhaiten soveltuvan hormonaalisen hoidon odotettavissa olevien hyötyjen ja haittojen perusteella.

Uusiutuneen ja levinneen rintasyövän hoito

Rintasyövän uusiutumat ja etäpesäkkeet todetaan useimmiten 5 vuoden kuluessa ensihoidoista. Tauti saattaa kuitenkin joskus uusiutua vielä hyvin pitkän ajan, jopa yli 20 vuoden jälkeen alkuperäisen kasvaimen poistosta. Rintasyöpä voi uusiutua joko paikallisesti (iholla tai kainalon imusolmukkeissa) tai etäpesäkkeinä. Etäpesäkkeiden tyypillisimmät esiintymispaikat ovat luusto, keuhkot, ylävartalon imusolmukkeet, iho, maksa ja aivot.

Paikallisesti uusiutunutta rintasyöpää voidaan hoitaa kirurgisesti. Jos alkuperäinen kasvain on poistettu säästävällä leikkauksella, uusiutunut rintasyöpä hoidetaan yleensä koko rinnan poistolla. Leikkaukseen voidaan myös yhdistää sädehoitoa, myös lääkehoidon tarpeellisuus arvioidaan potilaskohtaisesti.

Levinneen rintasyövän hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Hoitomuodot valitaan ottaen huomioon syövän biologinen luonne ja levinneisyysaste, potilaan yleiskunto ja ikä sekä muut sairaudet ja lääkitys. Levinneen taudin hoito perustuu lääkitykseen. Levinneen rintasyövän hoitoon on monia eri vaihtoehtoja. Lääkehoito aloitetaan ns. ensi linjan hoidolla, hoitoa voidaan jatkaa ns. toisen linjan hoidolla ja edelleen ns. kolmannen linjan hoidolla jne. Etäpesäkkeitä ei yleensä leikata, mutta joissakin tapauksissa voidaan harkita yksittäisten maksa- tai aivoetäpesäkkeiden poistoa kirurgisesti.

Hormoniriippuvaisessa rintasyövässä levinneen taudin ensisijainen lääkehoito on hormonaalinen hoito. Poikkeuksena ovat mm. nopeasti etenevät rintasyövät, jolloin hoito aloitetaan solunsalpaajilla. Hormonaalisena hoitona voidaan ennen vaihdevuosi-ikää käyttää munasarjasuppressiota (munasarjojen toimintaa estävä lääkehoito, munasarjojen sädehoito tai kirurginen poisto) sekä antiestrogeeneja. Vaihdevuosi-iän ohittaneilla potilailla vaihtoehtoina ovat antiestrogeenit, aromataasin estäjät sekä progestiini. Jos tauti etenee hoidosta huolimatta, voidaan lisähyötyä vielä saada vaihtamalla hormonihoito toiseen.

Levinnyttä rintasyöpää, joka ei ole hormoniriippuvainen, hoidetaan solunsalpaajilla. Levinneen taudin hoitoon on saatavilla lukuisia solunsalpaajia, joita voidaan käyttää joko yksittäin tai yhdistelminä. Myös solunsalpaajalääkitystä voidaan vaihdella. Levinneisiin HER-2-positiivisiin rintasyöpiin on mahdollista solunsalpaajahoidon yhteydessä käyttää myös ns. HER-2-lääkettä, joka voi olla HER-2-valkuaisaineeseen sitoutuva vasta-aine tai pienimolekyylinen lääkeaine. Solunsalpaajahoidot rasittavat yleensä elimistöä, joten hoitojen hyödyt ja haitat on punnittava tarkoin erikseen jokaisen potilaan osalta.

Rintasyövän hormonaaliseen hoitoon ja solunsalpaajahoitoon liitetään usein luustoetäpesäkkeiden hoito luustoon vaikuttavalla lääkityksellä. Tämä voi estää luustotapahtumia, kuten syövän aiheuttamia luunmurtumia, veren kalsiumpitoisuuden suurenemista ja luustokipuja. Sädehoidolla voidaan lievittää yksittäisten etäpesäkkeiden aiheuttamia oireita. Levinneen rintasyövän hoidossa tärkeitä ovat myös erilaiset tukihoidot, kuten kivunhoito ja hyvän ravitsemustilan säilyttäminen potilaan yleisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun ylläpitämiseksi.

Ennuste

Rintasyövän ennuste Suomessa kuuluu maailman parhaimpiin. Tämän katsotaan olevan rintasyövän kattavan seulonnan ja varhaisen toteamisen sekä tehokkaasti toteutetun hoidon ansiota. Kaikista rintasyöpäpotilaista 89 % on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta. Tärkein rintasyövän ennusteeseen vaikuttava tekijä on taudin löytyminen mahdollisimman varhain. Levinnyttä rintasyöpää voidaan verrata pitkäaikaissairauteen. Hoidolla pyritään lievittämään sairauden oireita ja pidentämään elinaikaa, mutta potilasta ei voida pysyvästi parantaa.