Sädehoito

Sädehoidon vaikutus perustuu siihen, että se aiheuttaa vaurioita solujen perimäainekseen eli DNA:han. Koska syöpäsolut jakautuvat nopeammin kuin normaalin kudoksen solut, ne ovat herkempiä sädehoidolle. Sädehoitoa voidaan antaa joko paranemiseen tähtäävänä hoitona (ns. radikaalisädehoito) tai syövän oireita lievittävänä hoitona (ns. palliatiivinen sädehoito). Tilanteen mukaan sädehoito annetaan joko yksinään tai muihin hoitomuotoihin yhdistettynä. Koska sädehoito vaikuttaa paikallisesti sillä alueella, johon se kohdistetaan, hoito on yleensä hyvin siedettyä.

Usein sädehoitoa annetaan paranemiseen tähtäävän leikkauksen jälkeen ns. liitännäishoitona. Tällöin sädehoidolla pyritään tuhoamaan leikkauksessa kasvainalueelle tai sen ympäristöön mahdollisesti jääneet yksittäiset syöpäsolut. Mikäli hoito-ohjelmaan sisältyy solunsalpaajahoito (kemoterapia), se voidaan antaa joko ennen sädehoitoa tai samanaikaisesti sädehoidon kanssa, jolloin puhutaan kemosädehoidosta (kemo = lääke). Kemoterapia ja sädehoito annetaan yleensä perättäisesti esimerkiksi rintasyövän liitännäishoitona, kun taas esimerkiksi peräsuolisyövän, ruokatorvisyövän ja mahasyövän liitännäishoidossa kemosädehoito on käypää hoitoa. Hoito voidaan myös aloittaa sädehoidolla. Näin toimitaan, kun kasvaimen kokoa pyritään pienentämään leikkauksen mahdollistamiseksi, esimerkiksi peräsuolisyövän hoidossa. Paikallisen eturauhassyövän ja eräiden paikallisten imukudossyöpien hoitoon voi riittää pelkkä sädehoito.

Sädehoitoa käytetään yleisesti myös levinneen syövän aiheuttamien oireiden hoitoon. Esimerkiksi luustoetäpesäkkeiden hoidossa sädehoito lievittää tehokkaasti luustokipuja ja pienentää luunmurtumien riskiä. Sädehoidolla voidaan helpottaa myös esimerkiksi kookkaan keuhkokasvaimen aiheuttamaa hengenahdistusta ja aivoetäpesäkkeiden oireita.

Yksi sädehoidon muoto on myös ns. Brakyterapia, jota kutsutaan myös tyköhoidoksi. Tyköhoidossa säteilylähde viedään joko kohde-elimen viereen (kuten kohtusyövän hoidossa) tai kohde-elimen sisälle (kuten eturauhassyövän hoidossa). Myös kilpirauhassyövän hoito radioaktiivisella jodi-isotoopilla on sädehoitoa.

Hoidon toteutus

Sädehoito kohdistetaan tarkan tietokonepohjaisen, kolmiulotteisen annossuunnitelman avulla tilanteen mukaan kasvaimeen tai esimerkiksi leikkausalueelle. Sädehoito annetaan tavallisesti useasta eri suunnasta samaan kohteeseen. Tämä mahdollistaa suuren sädeannoksen halutulla alueella ja vastaavasti pienentää ympäröivien terveiden kudosten sädeannosta.

Sädehoidon kokonaisannos riippuu kasvaimen tyypistä ja sijainnista sekä siitä, tavoitellaanko hoidolla paranemista (ns. radikaalisädehoito) vai oireiden lievittymistä (ns. palliatiivinen sädehoito). Sädehoitoannokset lasketaan huolellisesti, koska eri elimet sietävät vain tietyn enimmäisannoksen säteilyä. Kun kerralla annettava sädeannos pidetään pienenä, saadaan normaalin kudoksen vauriot pidettyä pienempinä ja kasvainalueelle voidaan antaa suuri kokonaisannos. Näin syöpäsolut tuhoutuvat tehokkaammin. Paranemiseen tähtäävässä sädehoidossa annetaan yleensä pieni annos kerran vuorokaudessa arkipäivisin, jolloin yksi hoitokerta kestää vain muutamia minuutteja. Hoidon kokonaiskesto on tyypillisesti 5-7 viikkoa. Vaikka solut säteilytetyllä alueella uusiutuvat, suuriannoksinen sädehoito voidaan antaa yhteen alueeseen vain kerran ilman terveiden kudosten pysyvän vaurioitumisen vaaraa.

Haittavaikutukset

Sädehoito on yleensä hyvin siedettyä, koska se vaikuttaa nimenomaan paikallisesti, ei koko elimistöön. Sädehoidon välittömiä haittavaikutuksia ovat mm. säteilytetyn alueen iho- ja limakalvoreaktiot. Muut haittavaikutukset riippuvat kohdealueesta sekä hoidon kerta- ja kokonaisannoksesta.