Yksilöllisen Taudinkuvan Selvittäminen

Syövän diagnosoimisen lähtökohtana on lääkärin tekemä kliininen tutkimus potilaan oireiden ja tilanteen kartoittamiseksi. Lopullinen diagnoosi perustuu patologin lausuntoon kasvainnäytteestä. Kasvainnäytteestä tehtävät syöpägeenitutkimukset vaikuttavat enenevässä määrin hoitopäätöksiin. Kuvantamis- ja laboratoriotutkimuksilla voidaan selvittää syövän levinneisyyttä. Kuvantamismenetelmät valitaan kasvaimen tyypin ja sijainnin perusteella ja tarvittaessa voidaan käyttää useita kuvantamismenetelmiä. Syövän hoidon päättymisen jälkeen pyritään yleensä välttämään oireettomien potilaiden tarpeettomia kuvantamistutkimuksia, koska hyöty on vähäinen ja "turha" säteilyannos saattaa suurentaa myöhäisvaikutusten riskiä.

Ensioireet

Tyypillisesti syöpä löytyy potilaan huomatessa itsellään jonkin uuden oireen. Rintasyöpä havaitaan useimmiten kyhmynä rinnassa, ja keuhkosyövän ensioireena voi olla tupakoitsijaa pitkään vaivannut yskä tai äänen käheys. Ihosyövät huomataan yleensä iho- tai luomimuutoksena. Aivokasvaimen ensioire on useimmiten epileptinen kohtaus, vain harvoin pelkkä päänsärky. Maha-suolikanavan kasvaimiin liittyy usein ruoansulatushäiriöitä, kipua ja verta ulosteissa. Gynekologiset syövät aiheuttavat alkuvaiheessa välivuotoja, toisinaan myös alavatsakipuja. Verivirtsaisuus on aina tutkittava virtsateiden elinten kasvainten poissulkemiseksi. Syöpään voivat viitata myös yleisoireet, kuten laihtuminen ja poikkeava väsymys.

Kliininen tutkimus

Tietyt syöpätaudit voidaan tunnistaa melkoisella varmuudella jo kokeneen lääkärin vastaanotollaan tekemässä kliinisessä tutkimuksessa. Esimerkiksi ihosyövän, eturauhassyövän ja useimpien pään ja kaulan alueen syöpien diagnosoimisessa kliininen tutkimus on hyvin tärkeä. Myös osa gynekologisista syövistä voidaan tunnistaa kliinisen tutkimuksen avulla. Muista syöpätaudeista kliininen tutkimus antaa lähinnä viitteellistä tietoa. Esimerkiksi imusolmukekyhmyt sekä vatsan ja lantion alueen ylimääräiset massat voidaan todeta tunnustelemalla ja ohjata tämän jälkeen potilas tarvittaviin jatkotutkimuksiin. Kliinisen tutkimuksen avulla saadaan myös tietoa potilaan muista sairauksista sekä hyvä käsitys potilaan yleistilasta. Nämä vaikuttavat jatkossa hoitopäätöksiin.

Kuvantamistutkimukset

Syöpää epäiltäessä potilasta voidaan tutkia erilaisin kuvantamistutkimuksin. Kuvantamistutkimuksilla voidaan myös selvittää jo diagnosoidun syövän levinneisyyttä.

Röntgenkuvauksia käytetään mm. keuhkosyövän alkudiagnostiikassa ja levinneisyyden selvityksessä. Keuhkoröntgen kuuluu useimpien syöpään sairastuneiden potilaiden perustutkimuksiin. Varjoainetehosteisia röntgentutkimuksia käytetään esimerkiksi suoliston tutkimiseen.

Ultraäänitutkimus ei aiheuta säderasitusta. Ultraäänitutkimusta käytetään mm. gynekologisten elinten kasvainten sekä vatsaontelon ja munuaisten kasvainten alkudiagnostiikassa ja esimerkiksi maksassa sijaitsevien etäpesäkkeiden poissulkemisessa.

Tietokonetomografiaa (TT tai CT) käytetään paljon mm. rinta- ja vatsaontelon, virtsateiden elinten ja gynekologisten syöpien tutkimuksissa. Sen avulla saadaan verrattain tarkka anatominen rakennekuva. Tutkimuksen etuna on myös nopeus: esimerkiksi koko vartalon kuvaaminen käy nykyään muutamassa minuutissa. Kuvauksen aiheuttama säteilyrasitus on nykylaittein melko vähäinen. Terveen henkilön toistuvaa kuvaamista "varmuuden vuoksi" on kuitenkin vältettävä.

Syöpädiagnostiikassa voidaan hyödyntää myös magneettikuvauksen (MK tai MRI) mahdollisuuksia. Magneettikuvauksella useimpien elinten anatominen rakenne saadaan erittäin tarkasti selville. Magneettikuvaus on kuitenkin toistaiseksi varsin hidas kuvausmenetelmä, ja sen antama informaatio voi olla osin vaikeasti tulkittavaa.

Isotooppitutkimuksella voidaan kartoittaa mm. luuston etäpesäkkeitä. Tavallisimmin luuston isotooppitutkimusta (ns. luuston gammakuvausta) käytetään rintasyövän ja eturauhassyövän levinneisyyden selvittämisessä. Toinen isotooppikuvaus, ns. radiojodikartta, sopii kilpirauhassyövän etäpesäkkeiden selvittämiseen.

Syöpäkasvaimen normaaalikodoksia nopeampaan aineenvaihduntaan perustuvalla positroniemissiotomografiatutkimuksella (PET) voidaan joissakin tapauksissa saada lisätietoa taudin levinneisyydestä tai leikkauksen jälkeen mahdollisesti jäljelle jääneestä kasvainkudoksesta, ns. jäännöskasvaimesta.

Tähystystutkimukset

Tähystystutkimuksella tutkitaan tyypillisesti maha-suolikanavaa, keuhkoputkia, virtsarakkoa, kohtua, eturauhasta tai pään ja kaulan aluetta. Tähystyksessä on mahdollista saada suora näköyhteys kasvaimeen ja siten tarkkaa tietoa kasvaimen ulkonäöstä, koosta ja sijainnista. Tähystyksessä voidaan myös ottaa kudosnäytteitä patologin tutkimuksia varten.

Tutkimukset solu- ja kudosnäytteistä

Kasvaimen tyypitys perustuu syöpäkudoksen mikroskooppitutkimukseen, jonka tekee patologi. Kasvaimesta pyritään aina ottamaan koepala diagnoosin varmistamiseksi ja kullekin potilaalle sopivan hoidon määrittämiseksi.

Eri elinten syövät jakautuvat lukuisiin alatyyppeihin, jotka eroavat toisistaan mikroskooppisen vähän. Näiden syövän alatyyppien hoito ja ennuste voivat olla erilaisia. Kasvaimen tyypityksen lisäksi patologi voi määrittää erilaisten värjäysmenetelmien avulla mm. solujen jakautumisnopeuden tai esimerkiksi rintasyövän hormoniriippuvuuden. Viimeksi mainittu kertoo, hyötyykö potilas todennäköisesti hormonaalisesta hoidosta. Eräissä syövissä voidaan jo nyt molekyylipatologisilla tutkimuksilla selvittää tarkemmin kasvaimen biologista luonnetta, ja kohdentaa mahdollisten syöpägeenien aktivaation perusteella uusia täsmälääkehoitoja niistä parhaiten hyötyville potilaille.

Useimpien syöpien levinneisyyttä voidaan selvittää leikkauksen aikana otettavista imusolmukenäytteistä. Varsinaisen kasvaimen ympäriltä poistetaan alueellisia imusolmukkeita, joista patologi etsii syöpäsolukkoa. Kasvainsolujen leviäminen lähiympäristön imusolmukkeisiin lisää aina etäpesäkkeiden kehittymisen riskiä.

Verinäytteiden laboratoriotutkimukset

Syöpää sairastavan laboratoriotutkimukset ovat usein normaaleja. Jos syöpä on levinnyt ja muuttaa jonkin elimen toimintaa, voivat veriarvot olla poikkeavia. Joissakin tapauksissa syöpää voidaan kuitenkin epäillä oireettomallakin potilaalla laboratoriotutkimusten tulosten perusteella.

Joissakin tilanteissa voidaan käyttää apuna ns. kasvainmerkkiaineiden määrityksiä verinäytteistä. Kasvainmerkkiaineista on harvoin apua syövän diagnosoinnissa, mutta niiden avulla voidaan mitata hoidon tehoa ja joissakin tapauksissa seurata taudin mahdollista uusiutumista. Esimerkkejä kasvainmerkkiaineista ovat CEA (karsioembryonaalinen antigeeni) suolistosyövissä, PSA (prostataspesifinen antigeeni) eturauhassyövässä ja CA 15-3 rintasyövässä.

Hoitoa edeltävillä ja hoidon aikana tehtävillä laboratoriotutkimuksilla voidaan arvioida myös eri elinten toimintakykyä ja esimerkiksi luuytimen toipumista rankoista hoidoista.